Etusivu / Frontpage Meistä / About us Koiramme / Our dogs Pentuja / Puppies Uutiset / News Pentueet / Litters terveys/health In memoriam Vieraskirja/guestbook Linkit / Links

Meistä /About us

Kennel Doniolin kennelnimi on myönnetty 31.10.1996, ensimmäinen Doniol pentue syntyi 30.1.1997. Vuonna 2006 kennel Doniolille myönnettiin Vuolasvirtapalkinto ansioituneesta kasvatustyöstä. Tavoitteenamme on kasvattaa walesinspringerspanieleita monipuoliseen harrastamiseen terveyttä, luonnetta ja ulkonäköä unohtamatta. Mutta miten tähän on tultu?

Ensimmäiset koirat perheessämme olivat cockereita, joista nuoremman kanssa kävin tottelevaisuuskoulutuksissa jo ala-asteikäisenä. Kesän 1990 olin kesätöissä ja sieltä tienaamilla rahoilla ostin ensimmäisen walesinspringerspanielin Nikin (Rwyn Icon), joka oli siskoni Miiran ja minun yhteinen. Pari vuotta myöhemmin tuli perheeseemme vielä toinen walesi Taavi (Rwyn Napoletano). Taavin tullessa ensikertaa isäksi, tuli pennuista Arttu (Ballycraic Scaramouche) meille.

Keväällä 1996 kuulin Taavin veljentyttären etsivän uutta kotia ja niinpä siskoni tapasikin koulullaan Tuula Kuparisen, joka kiinnostui ottamaan sijoituskoiran perheeseensä. Kävimme katsomassa Chinaa (Woodruff Coyota), mutta omistaja ilmoittikin etteivät he voikaan koirasta luopua, mutta saisin teettää sillä pennut. Koska Tuulan perhe oli niin innoissaan koiran hankkimisesta, päätin ostaa nartun, jonka sijoittaisin heille. Kesäkuussä 1996 haimmekin heille koiran, Titan (Rocbee Gaga Gammer), joka oli ensimmäinen narttuni. Tammikuussa 1997 China tuli meille ja synnytti pennut. Joitain viikkoja myöhemmin Chinan omistaja kertoi heidän olevan valmiit luopumaan koirasta, ja niin China jäi meille asumaan. China on myöhemmin saanut vielä kahdet pennut, joten sen merkitys koko Doniol kennelille on ollut merkittävä. Tita sai sitten pennut Taavin kanssa tammikuussa 1999. Tita kuitenkin menehtyi pentujen ollessa 9 viikon ikäisiä. Titalla oli synnynnäinen maksavika, josta ei olut mitään merkkejä aiemmin. Meillä oli suuri huoli pennuista, mutta onneksi Tita ehti hoitaa ne luovutusikään ennen kuolemaansa ja Titan sairaus ei ollut perinnöllinen.

Myöhemmin olen teettänyt pentuja niin omilla kasvateillani kuin "vuokrakoirillakin". Näiden vuokrakoirien ansiosta olen saanut linjoihini jonkin verran laajuutta, mistä suuri kiitos kuuluu näiden koirien omistajille. Suuren kiitoksen ansaitsevat myös kaikkien sijoitus ja osaomistuskoirieni omistajat, joiden panos on ollut todella tärkeä. Kiitos siis teille kaikille ihanille ihmisille joiden apu on ollut korvaamaton, toivottavasti voimme jatkaa yhteistyötä!

Vuoden 2000 alusta lähtien olen asunut yhdessä avopuolisoni Teemun kanssa. Näiden vuosien aikana, on talossamme koiria ollut 2-7 yhtäaikaa, mutta nyt talossa on vain kolme koiraa, joka tuntuu meille sopivalta määrältä, kunhan aina tasaisin väliajoin on hoitokoiria ja narttuja pentujensa kera :). Vuosien kuluessa olemme todenneet, että narttujen on helpompi tulla synnyttämään jos talossa ei ole muita narttuja samaan aikaan. Juuri siksi talossamme ei narttuja vakituisesti asu, vaan omat koiramme ovat uroksia.

Olen tottelevaisuuskoulutusohjaaja, mutta töiden ja omien koirien takia en tällä hetkellä ehdi juurikaan koulutuksia vetämään. Olen käynyt myös kuulokoirakurssin ja ollut mukana eri yhdistysten toiminnassa (mm. walesien jalostustoimikinta, tokotoimikunta). Tällä hetkellä olen mukana ainoastaan Arjan orjajoukoissa eli springerspanielit ry:n porukassa, joka on mukana järjestämässä näyttelyitä. Tämän porukan kanssa kävimme järjestyksenvalvoja kurssinkin. Vapaa-aika kuluu arvatenkin koirien kanssa näyttelyissä ja erilaisissa treeneissä (toko, mejä, taippari). Lisäksi Teemu harrastaa metsästystä eli ainakin sorsastuksen alkaessa meidät löytää yleensä jostain kaislikosta koirinemme. Työkseni ajan linja-autoa Ventoniemi Oy:ssä ja Teemu tekee taulunkehyksiä.

Vuonna 2006 toimme Suomeen kaksi walesia, Hollannista ja Tanskasta. Näiden ja omien kasvattiemme toivomme vievän kasvatustyötämme eteenpäin.

Shortly in english

Kennel Doniol is registrated in 1996 and first litter was born in January 1997. The Finnish kennelclub Voulasvirta reward was given in December 2006 for meriteous breeding. We want to breed welsh springers to various activities.

Our first dogs were cockerspaniels. First welsh springer (Rwyn Icon) came to us in August 1990 and second one (Rwyn Napoletano) in June 1992. When Napoletano became dad first time we got his son (Ballycraic Scaramouche). Then in 1996 I got opportunity to have a litter with Woodruff Coyota. Later she became our dog and got then two other litters. I have now had 19 litters with 14 bitches. Thanks to all my friends who have made all this possible! At home we have now only 3 dogs and others are co-owned.